lauantai 14. joulukuuta 2013

Pala paratiisia pikkujouluihin

70-luku teemaisiin pikkujouluihin minulla oli täydellinen idea, sillä Verson Puodille Leena Rengon suunnittema punainen Paratiisin puutarha on jo hetken odottanut pääsyä paininjalan alle. Ompelu tapahtuikin Seija-myrskyn noustessa.....

Halusin mekosta tiukasti istuvan ylhäältä ja helman kelloksi. Lisäksi halusin monikäyttöisyyttä irrotettavalla huivilla.

Olen tehnyt koeversion suositusta Onion 2035 mekosta, johon käytin Metsolan tunnetusti sekundalaatuista pinkkipallojoustista vaikka tuota priimana myytiinkin. Se maksoi vain 10 €/metri, kun menekki on ilmeisistä syistä ollut huono joten se ei paljoa riipaise vaikka valkoinen imeekin väriä muusta pyykistä. Halvan hinnan vuoksi hyvin onnistuneen mekon voi sitten hyvillä mielin värjätä. Mutta eniveis, koekoltun ansiosta osasin tehdä tarvittavat muutokset tähän tulevaan mekkoon. Piirsin alunperin liian ison koon, mutta päätin pärjätä jo leikatulla kaavalla pienennykset tekemällä.

Laskostin hihojen kaavoja pituussuuntaan kapeammaksi kahdesta kohtaa ja laskostin myös yläkappaleita vaakasuuntaan niin että hihat sopivat pyöriöihin. yläosan olin jo valmiiksi leikannut pidemmäksi joten pituutta ei vastaavasti tarvinnut lisätä. Otin helmaksi jo aiemmin hyväksi havaitun mekkokaavani, ja yhdistin Onionin yläosan siihen. Näin kaunis kuosi ei ansainnut rikkoutua, joten leikkasin mekon ilman vaakasaumaa. Kuvion asettelussa hain innoitusta Ompeluaika-blogin ruskean paratiisimekon asettelusta. 

Etu-ja takakappale oli leikattava päällekkäin sillä leveä helma on enemmän kuin puolet kankaan leveydestä. Kapeat hihat kuitenkin sain leikattua "kainaloon" jääneistä pienemmistä kankaanpaloista.  Kangasta mekkoon ja huiviin meni yhteensä 2,5 metriä eli kaikki mitä tilasinkin, kangasta jäi vielä etu- ja takakappaleiden sivusta sen verran että tytölle siitä vielä jotain kaunista saa.

Tuubihuivin kangaspalan korkeus oli 50 cm ja palan leveys n. 140 cm, leveysmitan otin Ompeluaika-blogista.

Mekon ompelu sitten oli helppoa  ja nopeaa saumurointia. Kaula-aukko on huoliteltu framilonilla kuten aiempi Aurora-mekkonikin. Lopputulos on tässä:




Sovituskuvat kuvasin mielikuvituksettomasti työpaikan vessassa, ennen lähtöä juhliin.


Mekko huivin kanssa:


Lähikuva kaula-aukosta, jota reunustaa kukan terälehdet


Ja tässä mekko vielä jakun kanssa, eli retro kuosi taipuu hyvin toimistopukeutumiseenkin asiallisilla lisukkeilla :) Jalassa legginsit ja korkosaappaat. 

Sininen Paratiisin puutarha vielä odottaa pääsyä leikeltäväksi ja ommeltavaksi.

4 kommenttia:

pikkupippuri kirjoitti...

Aivan ihana mekko! Ja tosiaan jakun kanssa siitä kuoriutuu toimistoon sopiva!

E.V. kirjoitti...

Kiitos :)

Hanna/ Punatukka ja kaksi karhua ♥ kirjoitti...

Tuossa taas näkee, miten vaate muuttuu päällä (verrattuna siis levitettyyn) ihan tosi upeeksi! Kiva yhdistelmä ja tuon jakun kanssa tosi katu-uskottava :)

E.V. kirjoitti...

Kiitos Hannariina! :) En ole ikinä ollut jakkupukuihmisiä, mutta Meandin jakut ja varsinkin tuo frillahelmainen on sellainen ihanuus mikä menee ihan kaiken kanssa, arjessa ja juhlassa...

Sain muuten juhlissakin mekosta paljon positiivista palautetta, ja onhan tuo ihana päällä!