perjantai 23. elokuuta 2013

Vihdoin valmista: Leenan kukka osa 1!

Sain V I H D O I N valmiiksi tytölle leikkaamani pikku mekon Metsolan punaisesta kukka joustiksesta. Leikkasin mekon osat jo lopputalvesta, kankaasta jota älysin ostaa vain mitättömän 70 cm ennen kuin se myytiin loppuun.

Mutta ei se mitään, leikkasin koon 68 joka on sitten sopiva nyt eikä vasta hetken päästä. Tässä se on:


Kaava on reilusti kavennettu mekkokaava lehdestä OB 3/2012. Pääntiehen olen laittanut kuminauhan ja hihansuut jätin ilman. Yritin leikata mekon kappaleet niin säästeliäästi kuin mahdollista ja etu- ja takakappaleet sainkin leikattua samasta kankaan korkeudesta. Silti kuvioiden kohdistaminen onnistui. Näin kangasta jäi vielä  hyvänkokoinen pala, mutta vauvan vaatteisiin en sitä raaski enempää käyttää. Itselle sitä valitettavasti on liian vähän. 

Minusta tämä joustis tuntui hurjan paksulta näin pieneen vaatteeseen. Päätin saumurin sijasta ommella saumat ompelukoneella ja silitin saumat auki ettei pieni herkkä iho saa saumoista hiertymiä.

Mekko sai seurakseen jo paljon aiemmin valmistuneet bambujoustis puolipotkarit.Alla neiti himoitsemassa Me&I myyjän kyniä pöydällä. Ikää tytöllä huimat 8 kk ja on pieni ja pippurinen tapaus!


Hyvää konttauskuvaa en onnistunut saamaan, sillä pikku syöksykiitäjä vetää nelivetoa hurjaa vauhtia. Mekon helma on juuri sopivan pituinen ettei se jää polvien alle kontatessa.



Luulen että mekosta tulee pitkäikäinen, se saattaa mennä vielä puserona vuoden päästä kiitos leveän helman. Tykkään! Helppo malli jolla saa nopeasti tehtyä kauniita pikku mekkosia - kunhan vain saa aikaiseksi aloittaa ompeleminen...

Ei kommentteja: